26.12.2010

Lotta lähti Äinäälle valmistautumaan synnytystä varten ja totuttelemaan siellä oloon. Ikävä tulee toista ;(

 

07.12.2010

Lotta kävi ultrassa omalla eläinlääkärillämme ja arvio oli että pentuja olisi tulossa 6-8 kpl. Kauhea määrä!!
Heitimme vielä reissun Lahden suuntaan Ringon ja Iineksen kanssa silmätarkkeihin ja onneksemme molemmilla oli puhtaat silmät!!! IHANAA!!!!!

 

5.12.2010

Ringo ja Uuno oli Lahdessa mätsärissä. Uuno ensimmäistä kertaa kehässä harjoittelemassa ja Ringo vanhoja verestämässä kun jätkä niin tykkää esiintyä :D
Tuloksina Ringolla ensin punainen nauha ja sijoittui vielä luokkansa 2. Ja Uuno suoriutui hienosti pentujen sinisellä nauhalla 3. Hyvä pojat <3 <3

uuno_ja_ringo_kera_pokaalien.jpg

 

4.11.2010

Lotta kävi uusinta silmätarkeissa Tainan kanssa ja sai terveitten silmien tuloksen. IHANAA!!!!

 

18.10.2010

Tyynekin muutti viikonloppuna uuteen kotiinsa ja talo tuntuu tyhjälle. Meillä kävi tuuri ja tytöt jäivät kumpikin lähelle asumaan, joten yhteydenpito ja näkemiset tulevat varmastikin olemaan helppoja.
Uuno jää kotiin asustelemaan, eihän siitä söpöläisestä voi millään luopua ;)

 

10.10.2010

Aikaa on mennyt edellisestä päivityksestä ja kaikkea mahdollista on tapahtunut välissä, niinpä listaan kaiken tähän yhteen samaan uutiseen :)
Ensimmäinen pentu on lentänyt pesästä uuteen kotiinsa. Tytti muutti parisen viikkoa sitten uuteen kotiinsa. Ikävä kyllä neitokaisella todettiin yläpurenta, joten Tytti muuttikin kotikoiraksi ja näyttelyt ja jalostus on tytön kohdalta unohdettuja asioita :/
Pääasia on kuitenkin että Tytti sai aivan ihanan kodin ja me näemme neitoa hyvinkin tiuhaan ja kuulemme mitä toiselle kuuluu.
Tytin yläpurennan tultua ilmi, päätimme Tyynen ja Uunon kohdalla laittaa suunnitelmat jäihin ja katsoa mille heidän purennat alkavat näyttämään, joten tämä kaksikko jäi kotiin kasvamaan siltä erää. Nyt on kummankin hampaat puhjenneet ja ne näyttävät hyville. Tyyne etsii kotia itselleen tällä hetkellä, joten jos kiinnostuit ota yhteyttä reippaasti :)

 

29.08.2010

Iineksen, Ringon ja Stellan kasvattaja Marja kävi katsomassa pentuja ja kyläilemässä pitkästä aikaa.
Kiitos ja oli ihana nähdä taas pitkästä aikaa!!!
Marja oli pentusiin tyytyväinen ja kyselin hänen mielipidettään pentujen suunnitelmien suhteen. On ihanaa kun on kokeneita kasvattajia joilta saa apua ja tukea tarvittaessa. Aika lailla samanlaiset aatokset oli meillä pennuista ja nyt jäätiinkin hieman vielä mietintä kannalle, mitä tehdään Tyynen ja Uunon suhteen ;)

 

25.08.2010

Pennut täytti 4 viikkoa ja voivat todella hyvin!! Iines on loistava mamma ja maitoa tulee edelleen niin reilusti että pennut tyytyvät vain maistelemaan jauhelihaa, emonmaidonkorviketta ja Royal canin Starter-kuivamuonaa. Ensimmäinen matokuuri on nyt annettu ja pennut muuttavat viikonloppuna olohuoneeseen katselemaan ja tutustumaan perheen muihin koiriin ja elämään.

 

22.08.2010

Pitkästä aikaa näyttelyssä. Kehään ilmoitettuna Lotta ja Ringo. Ikävä kyllä kummankaan turkit eivät ole kesän aikaa kavaneet niin paljoa kuin olin toivonut, mutta silti menestys kehässä oli ihan menettelevää :)

Lotta avoimessa luokassa EH:lla vuoden näyttelytauon jälkeen ja Ringo sai avoimessa luokassa ERI:n ja oli luokkansa 1. Jätkän edellisestä näyttelystä on aikaa 1,5 vuotta, joten tulokseen ollaan todella tyytyväisiä!!

 

12.08.2010

Raskas ja vaikea päätös on tehty ja pieni trikkipoika lähti sateenkaarisillalle katselemaan meitä pilven reunalta. Pienellä pojalla ei paino noussut kunnolla ja alkoi vointi huuononemaan niin paljon, että katsoimme parhaaksi oman eläinlääkärimme kanssa päästää pienen pojan ikuisuuteen. Kävimme jo aiemmin hänen kanssaan eläinlääkärissä ja hetken jo näytti sille, että toinen alkaa piristyä ja painokin nousi paremmin. Ikävä kyllä se oli vaan hetkellistä ja toiselta alkoivat voimat uupua, joten muuta ei ollut tehtävissä kuin laskea toinen pois.
Ikävä on kova ja asiaa on vaikea hyväksyä ;(

pikku_enkeli_lopussa.jpg

Muistoissamme Moonlight Silver's All My Life

 

11.08.2010

Pennut täyttivät 2 viikkoa. Aika on mennyt hirmuista vauhtia ja painot ovat kolmella pennulla nousseet hienosti. Silmät ovat kaikilla myös jo auki ja alkaa jo liikettäkin pentulaatikossa olemaan välillä enemmältikin.
Pentujen nimet on saatu päätettyä, joka meinasi olla vaikea tehtävä. Valinnanvaikeutta oli ja kun nimen piti alkaa A:lla, oli hankaluutta keksiä nimiä alkuun.
Iines voi hyvin ja onneksi ruoka taas maistuu, äippä meinasi konstailla ruokailun kanssa, mutta onneksi alkoi syödä kunnolla, eikä maidon tulon kanssa ole ollut ongelmia missään vaiheessa.

musta_neito_2_viikkoa.jpg

Moonlight Silver's All My Dream

poika_2_viikkoa.jpg

 

Moonlight Silver's All My Hope

pikku_poika_2_viikkoa.jpg

Moonlight Silver's All My Life

vaalea_tytt_2_viikkoa.jpg

 

Moonlight Silver's All My Love

 

28.07.2010

Jännitys tiivistyikin hyvin nopsaan, sillä meillä on PENTUJA!!!! Eilis iltana Iines aloitti raivokkaan petaamisen ja lämmöt lähtivät laskuun. Yö meni huonosti nukkuessa ja sitten alkoikin aamupäivästä tapahtua. Ensimmäinen pentu syntyi 9:55 ja neljäs eli viimeinen tupsahti maailmaan 11:02. Pentuetta kertyi neljän pennun verran, 2 tyttöä ja 2 poikaa. Emo ja pennut ovat reippaita ja hyvinvoivia.

Tainalle kiitokset avusta puhelimessa!!!

iineksen_pennut_002_croptytt.jpgtyttö

iineksen_pennut_009_croppoika.jpgpoika

iineksen_pennut_003_croptytt2.jpgtyttö

iineksen_pennut_010_croppoika2.jpgpoika

 

27.07.2010

Iines kävi röntgenissä tarkistukessa, varmisteltiin pentumäärää ja minkä kokoisia ja missä asennossa ovat mahdollisesti tulossa. Pennut näyttävät hyvä kokoisille ja neljä siellä näkyy yhä edelleen. Jännitys alkaa pikku hiljaa tiivistymään...

 

02.07.2010

Iineksen kanssa käytiin ultrassa ja onneksi siellä masusta löydettiin neljä asukkia. Nyt meillä vietetään mammalomaa ja näyttelyt on kesän ajan levossa. Me keskitytään Iineksen mahan kasvatukseen ja kesän viettoon :)

 

30.5.2010

 

Näyttely Järvenpäässä Iineksellä ja tuloksena oli Nuorten luokan voitto ja Paras Narttu 4!!

 

 

Näyttelyn jälkeen Raumalta Anne ja Late kera poikien kävi kyläilemässä ja katsomassa Helmi tyttöä. Samalla Iines astutettiin ensimmäisen kerran ja Iines lähti lemmenlomalle Hemmon mukaan Raumalle.

 

 

21.05.2010

 

Stella kävi uusinta silmätarkeissa ajatuksella että neitoa vielä kerran koitettaisiin astuttaa. Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen astuttamisen yritys jäi vain harkinnan asteelle, koska löydökset silmistä eivät olleet hyvät. Ikävä kyllä eläinlääkäri Juha Pärnänen löyti Stellan kummastakin silmästä kaihimuutokset, jotka ovat tulleet sinne vuoden sisällä. Edellinen tarkastus on suoritettu vuosi sitten saman lääkärin toimesta.

 

 

Nyt onkin sitten entistä selvempää että Stellaa ei ole emoksi tarkoitettu ja jälkiviisaana olen vaan tyytyväinen että kaksi aikaisempaa astutuskertaa eivät ole tuottaneet tulosta.

 

 

Uutiset olivat todella ikävät :(

 

 

12.02.2010

Kennelnimestä tuli vihdoinkin päätös! Ensimmäinen nimivaihtoehtomme hyväksyttiin ja olemme nyt sitten kennelnimellä varustettuja :)
Kennel Moonlight Silver's
Kauan tätä paperia odotettiinkin, kun ensimmäinen hakemus hävisi matkalle ja jouduttiin laittamaan paperit menemään uudestaan ja hieman muuttamaan nimiä, koska osa oli jo keritty hyväksyä toisille hakijoille.

 

Takaisin etusivulle